Laila-Annikin historia

Vuosikymmeniin mahtuu paljon erilaisia tapahtumia. Muistoja on tehty ja projekteihin on lähdetty mukaaan useimmiten spontaanisti energioiden viemänä. 

Laila-Annikin historia

Vuosikymmeniin mahtuu paljon erilaisia tapahtumia. Muistoja on tehty ja projekteihin on lähdetty mukaaan useimmiten spontaanisti energioiden viemänä. 

Laila-Annikki irrotettuna taustasta

Laila-Annikin tarina

Mekkoilusta artistiksi

Eräänä kauniina viikonlopun iltana tyttöfrendini Tiina oli kylässä. Taisin siinä sitten vaihtaa vapaammalle ja rennompaan asuun, jolloin hän tokaisi: ’V***u mitkä sääret sulla on, paremmat kuin monella naisella’.  Naurahdin, mutta kun hulluja olimme, seuraavana viikonloppuna ostoksille ja baanalle – minä tyylikkäissä korkokengissä ja naistenasussa.  Ja kyllähän ne sääret sitten saivat suosiota aivan ensimmäisellä kertaa.

DuoBitch

Kävimme parhaimman ystäväni Petrin kanssa ikimuistoisissa Sirkan tansseissa Ruusulankadulla. Petri oli luontainen tanssija ja minä ’rytmittäjä’. Saimme monesti tanssilattian kaksistaan käyttöömme kun herrat ympärillä aplooderasivat. Huomasimme, että meillä on imua. Samaan aikaan Suomessa lama kolkutteli ovia ja ikkunoita ja minunkin silloinen yrityselämäni kanttuvei. Töitä piti tehdä, ja kun aikaa oli, alkoi suunnittelujakso. Ensimmäinen Drag Show toteutui Ravintola Iso Robertissa (nykyinen DTM) muistaakseni vuonna 1989.

Lukuisat showt

Mutta varsinainen ura lähti perustamamme DuoBitch-ryhmän myötä – eli Laila-Annikki Koivunen ja Brita-Vieno Tähti lähtivät lavalle. Suuri succee tuli Ravintola Gambrinissa heti ensimmäisestä showsta lähtien 1990. Menestyksen perustana, jota Laila-Annikki toteuttaa vielä tänäkin päivänä, olivat suomalaiskansallisromanttiset hupailut iskelmän ja melodisen musiikin saralta, tanssi ja mikä tärkeintä: ajankohtaiset sketsit. Jopa 15 vuodenkin jälkeen Laila-Annikilta kysyttiin, että olinko se minä, joka otti käsilaukustaan kahvipaketin ja sukkahousut? Sketsi perustui saman viikon uutiseen siitä, kuinka mallitoimiston johtaja Sanelma Vuorre oli pihistänyt Herttoniemen Sestosta kahvia ja sukkahousut…

DuoBitch oli 90-luvun alun yksi ainoista aktiivisista DragShow –ryhmistä. Showta pidettiin niin Gambrinissa (IsoRoballa, monta showta), DTM:ssä (Annankadulla, monta showta), Tulirannassa, Työväentalolla (Hakaniemessä), Kulttuuritalolla (Sturenkadulla) kuin Edenissä (Nokialla). Myös silloiset Turunkin ravintoloita koluttiin. Yksityistilaisuuksiakin piisasi.
Hienoin yksityistilaisuus oli ehkä syntymäpäiväbileet Silja Symphonilla suurella areenalla. DuoBitchin periaatteena oli aina, että on L-A ja B-V olivat päätähdet ja mukaan kutsuttiin aina vierailevia tähtiä. Näin myös toteutui. Ryhmällä oli aina ammattimeikkaaja mukana. Vaatteet vuokrattiin, teetettiin tai ostettiin. Peruukit pääsääntöisesti vuokrattiin Kuokkaselta, jonka asiantuntemukseen Laila-Annikki vieläkin turvautuu. Vuosien saatossa uusia ryhmiä tuli onneksi mukaan monipuolistamaan tarjontaa.

DuoBitchin pääjäsenten urat lähtivät kehittymään vähitellen muille saroille. Laila-Annikki osallistui muutamiin kilpailuihin ja hassutuksiin, mutta sitten koitti vuosi 2009. Päättipä Laila-Annikki osallistua Miss Drag Queen –kisaan Ravintola DTM:ssä. Se oli huikea menestys! 1. perintöprinsessa ja median suosikki. Ja historia jatkuu…

Laila-Annikin aikajana

1989-1992
Laila-Annikki saa kehuja ja aloittaa uransa
Laila-Annikin sääret saavat huomiota

Laila-Annikin ystävätär kehuu Lailiksen sääriä ja siitä innostuneena alkaa mekkoilu joka johtaa Laila-Annikin hahmon syntymiseen.

1990
Laila-Annikki ja Duo bitch
Drag-ryhmä Duo Bitch syntyy

Laila-Annikki laittaa hynttyyt yhteen ystävänsä Petrin kanssa ja drag-ryhmä Duo Bitch syntyy. Ryhmä ehti esiintyä niin legendaarisessa gay yökerho "Gambrinissa" kuin myös risteilyaluksilla.

lokakuu 2008
Laila-Annikki palaa lavalle Blue Oyster -baarissa Tampereella
Laila-Annikki Blue Oyster Baarissa
kuvia peilipalloista

Laila-Annikki päättää tauon palata lavoille ja esiintyä Tampereen Blue Oyster -ravintolassa. 

20.3.2009
Laila-Annikki osallistuu Miss Drag Queen kisoihin
Laila-Annikki Miss Drag Queen kisassa DTM:ssä

Laila-Annikki esiintyy ravintola DTM:ssä sijalla 11 ja kruunataan ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.

14.8.2009
Laila-Annikki Talent Suomi
Laila-Annikki ja pahvi-Sauli Talent 2009

Laila-Annikki osallistuu Talent Suomi -kilpailuun ja pääsee semifinaaliin saakka. Mukana hänellä on legendaarinen pahvi-Sauli.

Syksy 2009
Laila-Annikki osallistuu Drag Show Artist kisaan ja voittaa
Laila-Annikki Drag Show Artist kisassa

Laila-Annikki osallistuu jälleen kisoihin ja esittää tällä kertaa kisassa sikermän, joka on humoristisesti nimetty "Känni-Lailaksi" ja voittaa kisan.

20.10.2010
Laila-Annikkin taiteilijajuhlat ravintola DTM:ssä
Laila-Annikin 20-vuotis taiteilijajuhla

Laila-Annikki pistää bileet pystyyn ja kutsuu esiintymään ystäviään ja ihailemiaan kollegoita. Juhlatunnelma on huipussaan ravintola DTM:ssä

1.11.2010
Laila-Annikki ja Lady Valkyrie kuvaavat joulukalenterin
Laila-Annikin Joulukalenteri syntyy

Lady Valkyrie saa idean joulukalenterin teosta ja innostaa Laila-Annikin mukaan projektiin.  Videomuotoista joulukalenteria julkaistiin vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013 sekä Vimeossa että youtubessa.

maaliskuu 2011
Kolmas Keittiö Auringosta kokkiohjelma julkaistaan
Laila-Annikin ja Lady Valkyrien kokkiohjelma julkaistaan Vimeossa.
Kolmas Keittiö Auringosta nettisarjan mainoskuvia vuodelta 2013

Laila-Annikkia harmittaa kuinka kokkiohjelmissa tehtävät ruoat ovat kovin hankalia ja saa idean kokkiohjelmasta. Mukaan tulee myös ystävä Lady Valkyrie ja yhdessä tytöt valmistavat erilaisia ruokia ja koheltavat keittiössä. Sarjassa on monenlaisia teemoja ja kausia on julkaistu yhteensä neljä vuosina 2011, 2013, 2014 ja 2022.

27.4. 2018
Laila-Annikki Koivunen teatterilavalla
Laila-Annikki esiintyy Haminan teatterissa

Laila-Annikki esiintyy Haminan teatterissa käsikirjoittamassaan näytelmässä "Kiitos Hamina, Anteeksi Pyhtää!

2.2.2020
Euro-Drag kilpailu
Euro Drag 2020 kisat
Euro Drag 2020 kisat

Laila-Annikki Koivunen osallistuu Hercules yökerhossa pidettäviin "Euro Drag 2020" kisoihin.

Scroll to Top